Selvästi parhaat kasinopelit

Avainsana: pelaaminen

Hae peliongelmaan apua

Täältä saat apua peliongelmaan

Pelaatko liikaa tai pelaatko kännissä? Otatko turhia riskejä?

Oletko huomannut viime aikoina, että pelaaminen on karannut käsistä ja se vaikuttaa merkittävästi sinun mielialaan, toimintaan, talouteen ja jopa terveyteen? Et ole ongelman kanssa yksin, sillä noin 124 000 suomalaista kärsii peliongelmista ja mukana on eri ikäisiä henkilöitä kaikista sosiaaliryhmistä. Moni painii tämän ongelman kanssa ja myöskin kieltää sen olemassaolon. Itsensä petkuttaminen on helppoa ja ongelman kohtaaminen vaikeaa henkilölle, jolla on syvä peliriippuvuus.

Miten peliongelma syntyy

Miksi sitten rahapeliongelmia syntyy? Ongelmapelaamisen syntyyn vaikuttavat monet asiat ja syyt ovat yleensä yksilölliset. Yksi syy voi olla pelaajan persoonallisuus, joka on esimerkiksi ailahteleva ja henkilö pystyy ottamaan helposti isoja riskejä. Tällä ei kuitenkaan voida selittää kaikkia ongelmapelaamisen syntyyn vaikuttavia asioita. Nykyaikana pelejä on tarjolla runsaasti verkossa ja pelaamisesta on tehty entistä helpompaa. Tämä voi myös selittää yhden syyn, miksi peliongelmat ovat lisääntyneet merkittävästi viime aikoina. Verkossa pelattavat pelit ovat nopeita ja koukuttavia ja ne helposti johtavat peliriippuvaiseksi. Pelitilanteessa pelaajan jännityksen tunne vaikuttaa pelin kulkuun. Pelaaja tuntee koko tunneskaalan niin hyvänolotunnetta kuin ”melkein voittaa tilanteita” joiden ajatuksena on saada houkuteltua pelaamaan lisää. Usko omista kyvyistä voi olla liioiteltu ja pelaajan ajantaju voi olla hämärtynyt pelin aikana.

Itseä niskasta kiinni ottaminen ei aina auta – hae apua niin myös saat sitä

Jos tunnistat itsessäsi näitä merkkejä voit olla muutoksen tarpeessa. Ongelmapelaamisen oireisiin liittyvät usein masennus, psyykkinen huonovointisuus ja päihteidenkäyttö. Arvioi itseäsi ja aseta itsellesi tavoitteita. Tämä on hyvin tärkeä vaihe, silloin kun pelaaminen on karannut käsistä ja pelaaja tarvitsee selkeän tavoitteen motivoidakseen itseään lopettamaan. Peliongelmaisen voi olla hyvin vaikeaa lopettaa pelaaminen ilman läheisten tai ulkopuolisen antamaa tukea. Yhdessä tehty tavoite antaa voimaa myös vaikeina hetkinä. Yksi hyvä neuvo peliriippuvaiselle olisi löytää tukihenkilö, johon turvautua pelihimon yllättäessä. Jos pelihimo yllättää, soita tukihenkilölle ja pyydä apua

Talous kuntoon askel kerrallaan

Yleisempiä peliriippuvaisten ongelmia ovat taloudelliset ongelmat. Osa selviytymistä ja tavoitteiden asettamista on talousasioiden saattaminen kuntoon. Älä jää yksin peliongelman kanssa. Saat apua ja tukea monista eri järjestöistä ja organisaatioista kuten: A-klinikoista, mielenterveystoimistoista, kriisikeskuksista, sosiaalitoimistoista ja seurakuntien diakoniatyöntekijöiltä. Läheisen tuki voi olla arvokasta, mutta aina se ei ole riittävä apu ongelmaan. Ulkopuoliseen apuun kannattaa turvautua silloin, kun yrityksistä huolimatta pelaaja ei ole pystynyt lopettamaan tai rajoittamaan pelaamista. Pelaamisesta on tullut henkilölle silloin haitallista ja pelaaminen vaikuttaa normaaliin elämään negatiivisesti. Erityisesti, jos henkilöllä on itsetuhoisia ajatuksia, apu olisi haettava välittömästi. Peluuri tarjoaa apua peliongelman hoitamiseen. Tarjolla on maksuttomia ryhmiä, verkkokeskusteluja ja vertaistukea.

Gonzo's Quest peliarvostelu

Gonzo’s Quest peliarvostelu

Gonzo’s Quest vie sinut Eldoradon kulta-aarteen luo

Yksi ehdoton helmi casinomaailmassa on Gonzo’s Quest, joka vie pelaajan 1500-luvun Peruun ja unohtumattomaan seikkailuun. Klassikkopeliin kätkeytyy tarina, jossa seikkailija Gonzo vie espanjalaisten tutkimusmatkailijoiden kartan ja pakenee viidakon yöhön etsimään Eldoradon kulta-aarteita. Tarujen mukaan Eldorado on Perussa sijaitseva kultainen kaupunki, jota on etsitty vuosisatoja. Kaupunkia ei ole koskaan löytynyt ja monet seikkailijat ovat päätyneet tuhon tielle etsiessään mammonaa ja kulta-aarteita.

Teema ja Grafiikka

Gonzo’s Quest – peli tarjoaa upean äänimaailman, modernin animaation ja muita nykypäivän kolikkopeleille tyypillisiä ominaisuuksia. Yksi pelin hauskana ominaisuutena toimii vasemmalla seisova Gonzo, joka seuraa ja kommentoi pelin edistymistä. Pelaajan päästessä suurille voitoille Gonzo reagoi iloisesti ja pomppii Eldoradon kultaisilla porteilla.

Pelialustana toimii Eldoradon portit, jotka ovat keskellä vaarallista viidakkoa. Alkupelissä seikkailija Gonzon ja pelaajan täytyy aukaista kaikki kultaisen kaupungin portit. Eldoradon kulta-aarteiden äärelle Gonzo pääsee bonuspelissä eli silloin, kun pelaaja pääsee ilmaiskierrokselle. Mikä tekee Gonzo’s Questista epätyypillisen hedelmäpelin on se, että rullat eivät pyöri, vaan pelin symbolit muuttuvat sarakkaisiin vyöryen. Gonzo’s Quest- pelissä on kaksikymmentä voittolinjaa, kolme vaakariviä ja viisi kelaa. Myös Wild- symbolit tuovat oman lisämausteen hedelmäpeliin ja mahdollisuuden voittaa maksuttomia pyöräyksiä. Pelaamalla Avalanche- keloja ja testaamalla Free Fall- mahdollisuutta voi ansaita rahakkaita lisäpalkintoja. Avalanche-toiminnossa kelat eivät pyöri, vaan vyöryvät kuten legendaarisessa Tetris-pelissä. Toiminto aukeaa, kun pelaaja voittaa ja voittoyhdistelmän symboolit häviävät ja antavat tilaa uusille. Oman lisämausteen ja jännityksen tuovat voittokertoimet, joista kertoimen viisi voi saada normaalissa pelimuodossa. Free Fall – toiminnolla voi saavuttaa jopa 15 kertoimen.

Pelin toiminnot ja ominaisuudet

Gonzo’s Quest – pelissä pelaajan teoreettinen voitto on noin 96%, mikä tekee siitä suositun ja helpon pelata. Voittomahdollisuus on verrattain suuri muihin hedelmäpeleihin rinnastettuna. Tämä ehkä selittää sen, miksi seikkailupeli on kerännyt suuren fanijoukon ja noussut kolikkopelien helmiin. Pelaaja voi helposti tavoitella niin pieniä voittoja kuin rahakkaita jättipotteja. Pelikolikon arvon voi asettaa 0,01-2€ välille ja panostuksen asteita on yhdestä viiteen. Gonzo’s Quest on ensimmäisiä 3D- tyyliä hyödyntäviä pelejä ja sen takia sillä on huikea fanijoukko.

Empire Fortune

Empire Fortune peliarvostelu

Pelin tarina ja toiminnot

Empire Fortune on progressiivinen kolikkopeli, joka ei jätä edes kokenutta pelaajaa kylmäksi. Pelin kehittäjänä toimii Yggdrasil, joka on julkaissut mestariteoksen vuonna 2016. Vaikka kolikkopeli on ollut saatavilla vain lyhyen ajan, on se noussut yhdeksi suokiksi netticasinoilla. Tämän selittää se, että voitot Empire Fortunessa ovat asetettu uudelle tasolle, korkeammalle kuin tavallisissa kolikkopeleissä. Empire Fortunessa voit päästä jopa miljoonien voitoille ja rikkaan elämän makuun. Empire Fortune tarkoittaa empiiristä omaisuutta ja tämä teema on nostettu näkyvästi pelissä, jossa valtavat rikkaudet odottavat omistajaansa.

 

Teema ja grafiikka

Pelissä on asteittain kasvava jättipotti, joka suurenee jokaisesta pelatusta kierroksesta kunnes joku onnekas vie koko potin. Jättipotteja on tarjolla kolme kappaletta. Peliä tähdittää ilotulitukset, mysteerivoitot, onnenpyörät ja mahdollisuus asettaa pelin symboleja pitoon. Empire Fortune on siis peli sinulle, joka arvostat hienoa grafiikkaa, paljon ominaisuuksia ja mahdollisuutta isoon voittoon. Peli tihkuu luksusta, jalokivien säihkettä ja miellyttävää ääniraitaa. Kolikkopeli on varustettu kahdellakymmenellä voittolinjalla, joita pelaajat eivät pysty muuntelemaan. Ainoa mihin pelaaja voi vaikuttaa on kolikon arvo. Panosrajat ovat aina kahdestakymmenestä sentistä sataan euroon, joten voit itse vaikuttaa, miten suurta voittoa lähdet jahtaamaan.

 

Pelin symbolit eli vihreät apilanlehdet, siniset salmiakkikuviot ja punaiset sydämet hypnotisoivat mukaan seikkailuun ja Empire Fortunen kohokohdassa eli bonuspelissä voit päästä mukaan jättipotin arvontaan. Empire Fortunen ehdottomat helmet ovat bonukset ja erikoisuuksien valtakunta, jossa peli näyttää todellisen luonteensa. Bonus scatter käynnistää tilan, jossa saat eteesi neljän tason kakun. Ylemmälle tasolle päästäksesi sinun täytyy pyörittää kakkua ja pyrkiä osumaan oikeaan sektoriin. Näin pääset pelissä ylemmälle tasolle ja jackpotin metsästykseen. Kaikkien onnekkaimmat pelaajat saavuttavat punaisen jalokiven, jonka avulla pääsevät voittamaan pelin isoimman jackpotin!

 

Empire Fortunen erikoisuudet

Kolikkopelin ehdoton erikoisuus on jo edellä mainuttu bonus scatteri. Se on samantapainen kuin muissa legendaarisissa kolikkopeleissä kuten Mega Moolahissa ja Mega Fortunessa. Pelin kruunaavat ilotulitukset, jotka tuovat pelaajalle satunnaisia voittoja. Kokeile Empire Fortunea ja ymmärrät heti, miksi se on noussut yhdeksi suosituimmaksi kolikkopeliksi netticasinoilla.

 

 

 

 

Kermit -sammakko on vetänyt kännit, nyt ei kannattaisi pelata

Älä pelaa kännissä

Kännissä pelaaminen – onko se muka hyvä idea?

Alkoholi ja pelaaminen ovat huono yhdistelmä. Jos suunnittelet yhdistäväsi alkoholin ja pelaamisen, mieti vielä kerran uudelleen. Alkoholin vaikutukset riippuvat hyvin pitkälti ihmisen sukupuolesta, painosta, iästä ja muista hormonaalisista tekijöistä. Pieni alkoholiannos joka on alle puoli promillea, virkistää, poistaa ahdistusta, rentouttaa ja lisää henkilön sosiaalisuutta. Suuri alkoholiannos, joka tarkoittaa noin kahta promillea veressä, aiheuttaa puhehäiriöitä, horjahtelua, mielialojen vaihtelua ja henkilön on hankalaa arvioida omaa käyttäytymistä sekä jälkiseurauksia.

Kännissä pelaaminen heikentää harkintaa

Miten voit muuttaa tätä haitallista käytösmallia? Kaikki muutos alkaa itsestä. Pelaaja joka kuluttaa suuria määriä alkoholia ja aiheuttaa pelaamisella ongelmia itselleen tarvitsee löytää ulospääsyn ongelmasta ja osallistua itse muutosprosessiin. Muuta vähitellen haitallisia rutiineja ja ajattelutapoja. Tämä ei tavallisesti ole helppoa, koska henkilö, joka käyttää alkoholia pelatessa on sisäistänyt vaarallisen rutiinin, joka lisää aivojen mielihyvää. Aseta itsellesi tavoitteita. Muista kuitenkin pysyä järkevissä tavoitteissa ja älä ole liian kunnianhimoinen ja ankara. Niin kuin missä tahansa addiktiossa niin myös tässä ulospääsy ei ole helppoa. Älä ole liian kriittinen itsellesi. Ota aikaa ja aseta pieniä tavoitteita. Askel ja päivä kerrallaan huomaat, miten olet lähempänä ulospääsyä ja terveellisempää elämäntapaa. Älä jää ongelman kanssa yksin. Etsi itsellesi tukihenkilö tai hae apua erilaisista organisaatioista. On tärkeää kohdata ongelma ja hakea siihen ratkaisu.

Aloita muutos tänään – pelaamiseen saa hiljalleen tolkkua

Käyttäytymismuutos on aina prosessi. Jos olet pitkään pelannut alkoholin viakutuksen alaisena, on normaalia, että uuden käytösmallin oppimiseen menee aikaa. Käyttäytymismuutos on tietynlainen prosessi, jossa oikoreitteja ei ole. Muutos tapahtuu hitaasti, mutta ajattele positiivisesti ja yritä nähdä valo pitkän tunnelin päässä. Jotta pääset prosessin toiselle vaiheelle, lähemmäksi paranemista, suoriudu ensimmäisistä  tehtävistä ja kohtaa muutos itsessäsi. Esiharkinnassa uudelleenarvioidaan pelaamista ja alkoholin käyttöä. Omaksuutaan tosiasioita pelaamisesta ja juomisesta. Harkintavaiheessa pohditaan ongelman seurauksia. Aiheutanko esimerkiksi pelaamisella ja alkoholin kulutuksella ongelmia lähimmäisilleni? Mitä haittaa ja hyötyä on sillä, että pelaan holtittomasti ja seuraavana päivänä en ole varma, kuinka paljon tuhlasin rahaa viime yönä netticasinolla.

Kännissä pelaamisen lopettaminen ottaa aikansa mutta ei ole parempaa hetkeä kuin nyt

Valmisteluvaiheessa etsitään ratkaisuja ja tunnistetaan haasteet. Tässä vaiheessa myös houkutuksia vähennetään. Toimintavaiheessa henkilö harjoittelee uusia taitoja ja ajatusmalleja. Hän huomaa positiivisia muutoksia itsessä. Valitettavasti toimintavaihdetta usein seuraa retkahdusvaihe, jossa henkilö kulkee toivottuun päämäärään retkahduksien kautta. Tämä on oppimistapahtuma, joka vahvistaa selvitymiskeinoja ja henkilö löytää uusia keinoja lopulliseen muutokseen. Toiminnan lopettamisen vaiheessa henkilö harjoittelee uutta elämäntyyliä, hän luo uudet arvot elämässä ja mukautuu elämään terveellisten tapojen mukaan. Osa ylläolevista vaiheista kestää pidempään ja osa lyhyempään. Jokaisen muutosprosessi on henkilökohtainen ja siihen vaikuttavat tavoitteet, oma motivaatio ja läheisten tuki. Alemmilla tasoilla silloin kun henkilön tieto lisääntyy, on normaalia tuntea epävarmuutta ja vähitellen muuttaa omaa käsitystä ongelmasta. Ylävaiheissa, henkilön luottamus on pysyvämpää ja hän luottaa omaan toimintaan enemmän.

Korvaako riippuvuus toisen riippuvuuden?

Alkoholi ja pelaaminen ovat yhdessä siis vaarallinen yhdistelmä. Molemmat ovat hyvin addiktoivia ja lisäävät mielihyväntunnetta aivoalueilla. Mielihyväntunne voi olla kutkuttava ja henkilö voi jäädä huomaamatta nopeasti koukkuun hyvään tunteeseen. Alkoholi voi myös tuoda väliaikaista hyvää oloa silloin, kun pelaaminen ei suju suunnitelmien mukaisesti. Monesti käy niin, että yhtä riippuvuutta on seurannut toinen. Henkilö on esimerkiksi jäänyt riippuvaiseksi pelaamiseen, yrittänyt hoitaa turhautumista ja masennusta alkoholin avulla. Jos koet, että olet tässä tilanteessa, yritä löytää tilalle muuta mielekästä tekemistä. Tekemistä, joka tuottaa sinulle hyvänolontunnetta ja joka ei vaaranna sinun terveyttä. Ei ole koskaan myöhäistä lopettaa. Kaikki muutos alkaa sinusta.

Lisätietoa

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén